..ja se mitä maailma tai muut ihmiset kertovat voi olla kaukana totuudesta.
Elämässä tulee väistämättä eteen tilanteita, jossa joku ulkopuolinen (opettaja, työnantaja, työkaveri, puoliso, kaveri..) kertoo millainen olet - tai et ole, mihin et pysty ja millaisena kelpaat. Jos ei sanoin, niin teoin - kääntää selkänsä, kohtelee halveksuvasti, ohittaa ja leikkii kuin olisit näkymätön. Se kuinka syvälle nämä teot ja sanat meihin uppoavat riippuu tilanteesta - mitä herkemmässä tilassa olemme itse tai mitä useammin olemme saman kohtelun kokeneet, sitä todennäköisemmin toisten sanomisista ja käyttäytymisestä meitä kohtaan tulee uskomuksia, jotka alkavat ohjata elämäämme. Niistä tulee ääni sekä sanat, joilla itsellemme puhumme. Me ihmiset peilaamme aina itseämme muihin ja määrittelemme omaa arvoamme sen kautta, kuinka muut meihin suhtautuvat.
Jokainen meistä kaipaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään, se on yksi perustarpeistamme. Jos kuitenkaan emme saa tätä kokemusta jo lapsena, opimme piilottamaan oman aidon ja autenttisen itsemme ja elämään sellaisen roolin mukaan, jossa meidät hyväksytään - ehkä kilttinä, tottelevaisena ja ahkerana pärjääjänä, joka elää muita varten ja piilottaa omat todelliset tunteensa ja tarpeensa.
Lapsuus on aikaa, jolloin olemme kuin sieniä omaksumaan asioita. Silloin opimme millaisina kelpaamme ja millaisina emme, mitä tunteita on sallittua tuntea ja ilmaista, mitä taas ei. Olenko arvokas ja rakastettava ihan vain olemalla oma itseni? Saanko uhmata ja tuoda oman tahtoni esille vai torjutaanko minut kun teen niin? mm. nämä kokemukset määrittävät ajatuksiamme itsestämme ja maailmasta usein täysin tiedostamattamme niin pitkälle elämään, kunnes pysähdymme itsemme äärelle, tiedostamme nämä uskomukset ja ohjelmoinnit - ja alamme muuttamaan niitä.
Tunne itsesi.
Tiedätkö kuka olet ja mihin suuntaan elämässäsi haluat kulkea? Hyvä itsetuntemus ja riittävä palautuminen ovat avainasemassa sen selvittämisessä. Mitkä ovat elämääsi ohjaavat arvot? Entä mitkä asiat saavat sinut tuntemaan elämäsi merkitykselliseksi? Mikä on se Miksi, joka saa sinut jatkamaan vastoinkäymisistä huolimatta?
Mitä paremmin tunnemme itsemme, kuten arvomme, vahvuutemme, heikkoutemme, kuormitus- ja palautumistekijämme, sekä sen mikä on meille tärkeää & merkityksellistä, sitä helpompaa on elää kuunnellen omaa sydämen ääntä ja tehdä valintoja siitä käsin.
Kun tiedät kuka olet ja mihin olet menossa, sillä ei ole enää väliä mitä muut ovat sinusta ja tekemisistäsi mieltä. Tai no, on sillä, mutta et anna sen vaikuttaa niin suuresti tekemiseesi. Et myöskään päädy muokkaamaan itseäsi toisten asettamiin muotteihin ja elämään elämääsi muiden, kuten vanhempiesi, ystäviesi, pomosi tai yhteiskunnan odotusten mukaisesti.
Uskon, että itseensä tutustuminen on matka, jota kuljemme koko elämämme ajan tulematta ehkä koskaan "valmiiksi". Siksi matkaeväiksi tarvitaan kärsivällisyyttä, uteliaisuutta, myötätuntoa ja brutaalia rehellisyyttä - on nimittäin ajoittain äärimmäisen vaikeaa hyväksyä tietyt piirteet itsessämme, samoin kuin se, että olemme lopulta itse vastuussa itsestämme ja hyvinvoinnistamme. Kaikkeen emme voi vaikuttaa, mutta moneen asiaan siitä huolimatta.
Vaikka vastuu elämästämme on itsellämme, kukaan meistä ei silti selviä yksin. Tarvitsemme oikeanlaisia ihmisiä ympärillemme peilaamaan meitä, sellaisia jotka tukevat ja kannustavat niin hyvinä kuin haastavina hetkinä. Ihmisiä, jotka näkevät aidon, epätäydellisen itsemme ja hyväksyvät meidät juuri sellaisina kuin olemme. Ihmisiä, jotka eivät koe loistoamme ja kasvuamme uhkana, vaan mahdollisuutena loistaa ja kasvaa yhdessä.
Vahva mieli, ihmisen mittari?
Länsimaisessa kulttuurissa puhutaan paljon psyykkisestä vahvuudesta ja mielen taidoista. Tuntuu, että vahva mieli on useissa keskusteluissa yhtä kuin hyvän ihmisen mittari. Tämän mittarin mukaan vahvuutta on mennä eteenpäin, vaikka pää kainalossa ja läpi harmaan kiven, ihan sama miltä meistä tuntuu ja miten keho oireilee. Tunteille ei anneta sijaa - vahva ihminen kun ei jää murehtimaan, tunne ahdistusta eikä missään nimessä ainakaan masennusta - tai ei ainakaan myönnä tuntevansa (näin elin myös itse ja lyhyen tarinan siitä pääset lukemaan alta). Nykyään ajattelen, että monen meidän ongelma on siinä, että mieli puskee jatkamaan eteenpäin, vaikka keho huutaa lepoa. Se, minkä ajattelemme olevan vahvuutta kääntyykin meitä vastaan.
Itse elin yli 30 - vuotiaaksi yllä kuvaillulla tavalla: menin eteenpäin vaikka pää kainalossa, oli pakko vain pärjätä. Kuljin määrätietoisesti kohti tavoitteitani vuosia välittämättä ahdistuneisuudestani ja kehollisista oireistani. Halusin olla paras versio itsestäni työelämässä, äitinä ja omana itsenäni. Tavoittelin näitä osittain siksi, että tuntisin olevani riittävä ja hyväksytty. Kaipasin enemmän kuin mitään tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi. Ehkä sisimmässäni ajattelin, että tekemällä jatkuvasti enemmän ja paremmin olisin jollakin tavalla korvaamaton, enkä tulisi hylätyksi. Mutta eihän se niin mene. Etenkin työelämässä tunnollisia ja kilttejä suorittajia palkitaan odottamalla heiltä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Ja kun he eivät enää jaksa, lopulta heidät korvataan toisella.
Jossain vaiheessa aloin pelkäämään kuollakseni sitä, että mitä jos en enää jaksaisikaan. Mitä jos romahtaisin, kuka silloin kannattelisi mua? Pelkäsin ja olin lähes sataprosenttisen varma, että ei kukaan (onnekseni olin väärässä). Arvoni ihmisenä oli riippuvainen suorituksista ja toisten mielipiteistä. Pelkäsin olevani pettymys ja menettäväni kasvoni, jos en jaksaisi - identiteettini oli vahvasti sidoksissa pärjääjän rooliin. Enpä silti pahimmissa painajaisissanikaan olisi uskonut, sitä kuinka työpaikalla tulin kohdatuksi jo kun kerroin jaksamisen haasteistani, saatika sitä kuinka tulin kohdatuksi lopulta romahtaessani. En edelleenkään löydä sanoja sille arvottomuudelle ja mitättömyydelle mitä koin.
Keho on se, joka lopulta sanoo viimeisen sanan, ei mieli. Jossain vaiheessa jokaisella ihmisellä tulee raja vastaan siinä, kuinka paljon fyysistä, psyykkistä tai emotionaalista kuormitusta pystyy kestämään. Kokonaiskuormitus ratkaisee ja jossain vaiheessa yksikin tippa lisää kuormaa riittää romahduttamaan kehon ja mielen.
Mikä on siis vahvuuden tai vahvan mielen mittari?
Miksi edes pitäisi aina olla vahva?
Onko ihmisen arvo riippuvainen tehokkuudesta ja suorituksista?
Ajattelen, että on vahvuutta olla "heikko", sanoa kun tarvitsee apua ja tukea, ja kertoa kun ei jaksa. Mielestäni vahvuutta on myös tuntea kaikki tunteet ja kommunikoida omista toiveista ja tarpeista. On vahvuutta olla itsensä puolella ja asettaa terveitä rajoja jokaisessa ihmissuhteessa. Ajattelen myös, että ihminen itsessään on arvokas, eikä kenenkään arvon pitäisi perustua tehokkuuteen ja suorituksiin, mutta surullinen ja liian yleinen ilmapiiri tuntuu olevan juuri päinvastainen. On siis myös vahvuutta erkaantua yhteisöistä ja ihmisistä, jotka eivät kunnioita rajojamme tai kohtele meitä arvostavasti.
Kaikki eivät kykene asettumaan toisten saappaisiin ja tuntemaan myötätuntoa ja empatiaa. On tärkeää ymmärtää, että kukaan ihminen, jolla on oikeasti hyvä olla itsensä kanssa ei paina toisia alas. Silti on mielestäni vielä tärkeämpää ymmärtää, että on vahingollista itseä kohtaan yliymmärtää muiden käyttäytymistä ja sallia epäasiallinen käytös.
Jokaisella meillä on oikeus asettaa rajat sille miten meitä saa ja ei saa kohdella. Rajat on helpompaa asettaa, kun tutustuu itseensä ja silloin kun itsellä on riittävästi voimavaroja kohdata mahdollinen vastustus, joka rajojen asettamisesta seuraa. Sun ei tarvitse venyä ja joustaa oman jaksamisesi kustannuksella. Saat sanoa ei - eikä se tee susta huonoa ihmistä, vaikka joku antaisikin niin ymmärtää.
Käsitys itsestämme on aina sidoksissa toisiin ihmisiin. Valitse siis tarkoin ihmiset ympärillesi.
Jos ympäröit itsesi jatkuvasti ihmisillä, jotka
tahallaan tulkitsevat olemisesi, tekemisesi tai sanomisesi alentavalla tavalla väärin
eivät kunnioita tarpeitasi ja toiveitasi - vaikka olisit kuinka perustellut itsesi
ohittavat sanomisesi ja tekemisesi
esittävät kasvotusten muuta ja toimivat selän takana toisin
tai, jotka jollain muulla tavalla sanomisillaan tai tekemisillään toistuvasti ilmaisevat, etteivät arvosta sua
alat vähitellen muuttua näkymättömäksi ja kadotat itsesi. Vaikka syvällä sisimmässäsi tietäisit kuka olet ja ymmärtäisit, että toisten käytös kertoo aina enemmän heistä itsestään kuin sinusta, silti jatkuva epäarvostava käytös saa vähitellen uskomaan muuta.
"Tarvitsemme toisiamme paitsi kokeaksemme olomme hyväksytyiksi myös ymmärtääksemme itseämme. Etsimme muilta ihmisiltä heijastuksia siitä, millainen olen, miltä toimintani vaikuttaa, mikä minussa on hyvää ja mikä ei.... Tavalla tai toisella yhdistämme ainakin osan näistä heijastuksista omiin kokemuksiimme siitä, keitä olemme, ja näin muodostuu pohja käsitykselle itsestämme... Itseymmärryksemme kehittyy siis jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Jotta tämä prosessi olisi mahdollinen, toisten täytyy nähdä minut... Mikäli kukaan ei heijasta toiminnastani ja olemuksestani mitään hyvää, minun on miltei mahdotonta kokea itseni arvokkaaksi. Vahvinkaan ihminen ei kykene pitkään vastustamaan johdonmukaista halveksuntaa ja mitätöintiä haavoittumatta." kirjoittaa psykologi Pekka Tölli kirjassaan Minä näen sinut.
Hyvinvointimme kannalta on äärimmäisen tärkeää, että ympäröimme itsemme ihmisillä, jotka näkevät meidät ja potentiaalimme. Joskus riittää yksikin ihminen, jolle olla totta ja olemassa omana itsenään.
Tarina muumien Ninnistä, näkymättömästä lapsesta, on itselleni yksi tärkeimmistä, ja se kertoo juuri tästä. Ninnistä muuttui näkymätön kaltoinkohtelevan ja väheksyvän tädin kanssa asuessaan. Kun Ninni päätyi asumaan muumitaloon, jossa hänestä oltiin aidosti kiinnostuneita, hän alkoi vähitellen muuttua näkyväksi. Lopulta, kun Ninni uskalsi suuttua, tuli hänestä täysin näkyvä. Hän oli olemassa jollekin kaikkine puolineen ja tuli hyväksytyksi omana itsenään.
Syvennä itsetuntemustasi ja vahvista yhteyttä itseesi - lepäämällä.
Riittävä lepo ja palautuminen on yksi hyvinvointimme kulmakivistä. Siitä huolimatta monissa meissä elää vahvana ajatus, että ehtii sitä levätä haudassakin. Lepoa ei arvosteta, vaan ennemminkin tavoitellaan maksimaalista kiireen tuntua ja tekemisen määrää. Kiire, jatkuva tekeminen ja ympäristön hälinä saa yhteyden itseen katkeamaan - tai jo valmiiksi kadonneen yhteyden pysymään kadoksissa. Jotta voisimme kuulla mitä meille oikeasti kuuluu pitää uskaltaa pysähtyä. Edes hetkeksi. Ja ehkä vähitellen pidemmäksi ajaksi.
Pysähtyminen voi olla pelottavaa ja ahdistavaa. Voi olla helpompaa pysyä kiireisenä, kuin kohdata itsensä ja tunteensa. Mutta oikeasti kuinka vapauttavaa ja puhdistavaa on pysähtyä, tuntea ja päästä irti vähän kerrallaan siitä taakasta, jota on kantanut mukanaan. Vähitellen taakan alta ja suojakuorien takaa alkaa paljastua se, kuka todella on <3 Tiedän, että voi olla pelottavaa olla oma aito ja autenttinen itsensä, sillä silloin samalla tekee itsestään myös haavoittuvaisemman. Itse kipuilen edelleen tämän kanssa, etenkin kuormittuneena.
On kuitenkin hyvä muistaa, että jos pysyy piilossa naamioiden takana, jotka on itselleen joskus rakentanut suojaksi, ei tällöin tule antaneeksi muiden ihmisten nähdä ja mahdollisesti myös rakastaa sitä aitoa ja todellista versiota itsestään. Naamioiden ja suojamuurien takaa on myös mahdotonta luoda aitoja ihmissuhteita.
Olen sitä mieltä, että paras lahja, jonka voi itselleen ja toisille antaa on lupa levätä. Palautunut ja tasapainoinen ihminen on myötätuntoisempi, onnellisempi, luovempi ja levittää hyvää ympärilleen. Hän näkee ratkaisuja ongelmien sijaan. Hän ei toimi stressireaktioiden kautta ja ole siten jatkuvasti hyökkäämässä tai puolustamassa omaa kantaansa, miellytä muita tai lamaannu ja hiljennä itseään - tällöin hän pystyy aidosti kohtaamaan myös toisen ihmisen ja näkemään asiat mustavalkoisten linssien sijaan kokonaisuutena - kaikkina harmaansävyinä tai värien loistona.
On myös huomattavasti helpompaa tehdä omaa hyvinvointia tukevia valintoja energisenä kuin väsyneenä tai uupuneena, kuten syödä terveellisesti, urheilla ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Tai lähteä toteuttamaan omia unelmia ja tavoitteita.
Kehon ja mielen välinen yhteys
Kuuluisa psykiatri ja trauma-asiantuntija Bessel van der Kolk sanoo kirjassaan Jäljet kehossa (The Body Keeps the Score), että "Itseään ei voi tuntea kunnolla, ellei osaa tuntea ja tulkita kehollisia tuntemuksiaan." sekä "Yksi nykyneurotieteen selvimmistä opeista on se, että ihmisen käsitys itsestään on tiukasti yhteydessä siihen, millainen yhteys hänellä on kehoonsa." Keho puhuu meille jatkuvasti. Mitä hienovaraisemmat kehon viestit osaamme tulkita ja toimia niiden mukaisesti, sitä vähemmän kehon tarvitsee huutaa. Haaste on kuitenkin siinä, että usein yhteys kehon ja mielen välillä on poikki, emmekä ymmärrä näitä viestejä.
Tässä en ole itsekään poikkeus. Kehoni ja mieleni oli huutanut jo vuosia monin eri tavoin - kuten jatkuvalla väsymyksellä, unettomuudella, painajaisilla, pinnallisella hengityksellä, ahdistuksella ja paniikkikohtauksilla, voimakkailla refluksioireilla, IBS:llä, ihottumilla, jatkuvilla alaselkä- ja hartiakivuilla sekä toistuvilla päänsäryillä. Niistä oli tullut itselleni normaali tila. Jossain vaiheessa elämäni alkoi olla yhtä selviytymistä pahimmillaan minuutista toiseen. Ja kun en vieläkään ymmärtänyt, osannut tai uskaltanut tehdä tarvittavia muutoksia elämääni, ei kehollani ollut enää vaihtoehtoa kuin pysäyttää minut uupumusromahduksella. Romahdus oli väistämätön - olin kerryttänyt vuosia palautumisvelkaa ja nyt oli takaisinmaksun aika. Kun jokin menee ylös, on sen myös tultava alas - näin on myös hermoston kohdalla: pitkittynyt ylivireys vaihtui kohdallani raketinlailla alivireyteen.
Kun puhumme itsetuntemuksesta ja oman potentiaalin käyttöön valjastamisesta, emme voi sivuuttaa kehoamme. Kehomme ja mielemme eivät ole erillisiä toisistaan, vaan erottamattomasti yhtä.
Esimerkiksi hermoston tila vaikuttaa siihen millaisia ajatuksia meillä on ja siihen millaista on sisäinen puheemme. Sama pätee myös toisin päin, mieli ja ajatukset vaikuttavat hermostoon ja sitä kautta kaikkeen meissä sydämen sykkeestä kehon kireyksiin ja jumeihin.
Hermoston vaikutus ajatuksiimme ja tunteisiimme
Meillä jokaisella on yksilöllinen hermosto, joka on alkanut rakentumaan jo ennen syntymäämme. Sen lisäksi kaikki elämän varrella tapahtuneet asiat vaikuttavat hermostoomme - ja koko kehoomme mm. erilaisina jännitystiloina - kuten turvan / turvattomuuden tunne, loukkaantumiset, traumat, se kuinka kannateltuja olemme olleet ja kuinka nähdyiksi ja kuulluiksi olemme itsemme tunteneet.
Mitä enemmän on traumataustaa, sitä kapeampi hermostomme sietoikkuna on ja sen helpommin joutuu kuormittuessaan (emotionaalisesti, fyysisesti tai psyykkisesti) pois omasta yksilöllisestä sietoikkunastaan ja samalla turvan tunteesta. Kyse ei ole mielen heikkoudesta, tahdonvoimasta tai laiskuudesta. Eikä missään nimessä minkäänlaisesta huonommuudesta. Keho pitää kirjaa, se tallentaa kaikki muistot ja tukahdutetut tunteet itseensä. Mikäli tunnekuormaa ei pureta, ilmentyvät ne jossain vaiheessa fyysisinä oireina ja sairauksina.
Erilaiset hermostolliset stressitilat vaikuttavat meihin eri tavoin. Yhteistä niille on kuitenkin se, että olemme selvitymistilassa ja toimimme reaktiivisesti. Esimerkiksi ylivireystilassa (taistele / pakene -reaktio) sykkeemme kiihtyy, hengitys muuttuu pinnalliseksi, lihakset jännittyvät, nukahtaminen on vaikeaa tai heräämme öisin (painajaisiin) saamatta enää unta, olemme levottomia ja keskittyminen on vaikeaa, ahdistaa ja ärsyttää, sisäinen puheemme voi olla hyvin kriittistä ja olemme kriittisiä sekä ärsyyntyneitä myös muita ihmisiä kohtaan.
Alivireydessä olemme alakuloisia, lamaantuneita ja flegmaattisia. Silloin on vaikea saada mitään aikaiseksi. Tunnemme olevamme jumissa. Ajatukset on tässä tilassa usein hyvin lamaannuttavia, olo voi olla toivoton ja avuton. Tai sitten sitä on vain täysin turta - mikään ei tunnu miltään. Sisäinen puheemme saattaa kuulostaa tältä: "olen laiska ja saamaton, minusta ei ole mihinkään. Mikään ei koskaan onnistu. Kaikilla olisi helpompaa kun minua ei olisi."
On tärkeää huomata tällaiset ajatukset ja ymmärtää, että emme ole yhtä kuin ajatuksemme, tunteemme tai keholliset reaktiomme. Mitä paremmin tiedostamme hermostomme tilan sitä helpompi on suhtautua ajatuksiimme ajatuksina, sen sijaan että samaistuisimme niihin. Ja kun tunnistamme vireystilamme, on helpompaa tarvittaessa säädellä sitä.
Tilaa, jossa tunnemme levollisuutta, rauhaa ja turvaa kutsutaan hermoston sietoikkunaksi. Se on läsnäolon tila, jossa keskittyminen on helppoa ja olemme yhteydessä itseemme sekä saamme luotua todellisen yhteyden myös muihin. Olemme myötätuntoisia itseämme ja muita kohtaan. Tässä tilassa näemme mahdollisuuksia ja voimme olla luottavaisia, että elämä kantaa, vaikka se koetteleekin.
Jatkuva stressi ja liian vähäinen palautuminen vaikeuttavat tai estävät pääsyä hermoston sietoikkunaan. Usein stressi on tiedostamatonta, koska jatkuessaan liian pitkään siitä tulee meille "normaali" olotila.
Jokainen ihminen liikkuu päivittäin eri hermostollisten tilojen välillä ja se on täysin luonnollista. Ongelmia tulee silloin, kun jumitumme pitkäksi aikaa hermoston yli- tai alivireyteen tai seilaamme niiden välillä pääsemättä sietoikkunaan. Tällöin koemme jatkuvaa turvattomuutta keho-mielen tasolla, toimimme reaktiivisesti, eikä meidän ole mahdollista saada potentiaaliamme käyttöömme. Samalla olemme jatkuvasti stressaantuneita ja altistumme stressin haitoille.
Stressi itsessään ei ole huono asia, sitä tarvitaan siihen, että pääsemme ylipäätään sängystä ylös ja saamme asioita aikaiseksi. Haitallista se on silloin, kun emme palaudu riittävästi ja stressireaktiot alkavat kaventaa elämäämme.
Hermoston tasapainottamiseen, kehollisten jännitystilojen vapauttamiseen ja kehomieli- yhteyden vahvistamiseen on olemassa monia erilaisia keinoja, joista jokaiselle löytyy omansa. Tärkeää on riittävä palautuminen, josta suurin osa n.90% pitäisi tapahtua yöunen aikana - kuitenkin voimakkaasti kuormittuneena uniongelmat ovat yleisiä ja etenkin silloin tarvitaan muita keinoja tueksi. Kehomieli -yhteyden vahvistaminen alkaa perusasioista, kuten siitä, että tunnistat nälän tunteen ja tyydytät sen. Huolehdit riittävästä nesteytyksestä. Tunnistat vessahädän ja käyt silloin vessassa.
Mikäli tiedostat, että kehollinen läsnäolon / rauhan / turvan tunne ei kuulosta tutulta, vaan käyt ennemminkin jatkuvasti kierroksilla, niin suosittelen valitsemaan ennemmin yhden tai kaksi harjoitusta, jotka auttavat hermostoa palautumaan, ja joita toistat päivittäin. Mitä tutummaksi harjoitus tulee, sitä helpommin ja nopeammin keho alkaa rentoutua.
Omalla matkallani viimeisen parin vuoden ajan uupumuksesta toipuessani tärkeimmät työkaluni purkaa kehossa olevaa kuormaa ovat olleet erilaiset palauttavan joogan harjoitukset, energiahoidot ja primitiivirefleksien purku. Toki samalla huolehtien perustarpeista, kuten ravinnosta, nesteytyksestä, levosta, liikunnasta ja sosiaalisista suhteista jaksamisen mukaan.
Jos kuitenkin palaisin samoihin uskomuksiin ja toimintamalleihin, kuin ennen uupumusta, uupuisin pian uudestaan. Ei siis riitä, että purkaa vain kehosta ja hermostosta kuormaa pois, vaan on myös työstettävä mielen tasolla omia uskomuksia ja toimintamalleja, jotta ei ajaudu enää uudestaan samaan tilaan, oli se sitten uupumus, muuten oireileva ylikuormitustila tai vahingolliset ihmissuhteet.
Hyvinvoinnin avain on tasapaino
Voidaksemme hyvin tarvitsemme tasapainoa - ei vain tekemisen ja olemisen välillä, vaan jokaisella elämän osa-alueella.
Tätä kuvaa mielestäni täydellisesti Yin & Yang, jotka ovat näkökulmasta riippuen, toistensa vastavoimat tai toisiaan täydentävät voimat. Kumpikaan itsessään ei ole vain hyvä tai paha, oikein tai väärin, vaan yinissä on aina ripaus yangia ja yangissa yiniä. Nykymaailmassa eletään vahvasti yang energiassa, jota kuvaa mm. kiire, tekeminen, aktiivisuus, maskuliinisuus, kovuus ja sympaattinen hermosto. Tätä kaikkea tasapainoittamaan tarvitaan yiniä: lepoa, hidastamista, feminiinisyyttä, herkkyyttä ja parasympaattisen hermoston aktivointia.
Itselleni yin & yang on tapa katsoa maailmaa. Olen tasapainon puolestapuhuja, enkä usko mustavalkoiseen joko tai - ajatteluun. Kaikissa asioissa ja ihmisissä on olemassa samanaikaisesti monta puolta. Kukaan ei ole täydellinen yli-ihminen, joka on aina parhaimmillaan, eikä koskaan tee virheitä. Ihmisyys on epätäydellisyyttä, virheistä oppimista, kasvua, paikallaan pysymistä, hukassa olemista ja elämää, johon kuuluu kaikki tunteet.
Mitä paremmassa tasapainossa elämme ja mitä paremmin tunnemme itsemme, sitä helpompaa on elää omasta totuudestaan käsin oman näköistä elämää. Kokea merkityksellisyyttä sekä yhteyttä itseen & toisiin. Ja samalla sitä vähemmän annamme muiden sanella sen, keitä olemme ja miten meidän tulisi elää.
Pohdittavaa:
Tiedätkö kuka olet? Miltä näyttää sulle hyvä ja merkityksellinen elämä? Millaisia ihmissuhteita siihen kuuluu? Minkälaisissa tunnetiloissa haluaisit viettää aikaa? Millainen olisi terveydentilasi? Entä voimavarasi? Mitä asioita tekisit enemmän? Mitä vähemmän? Mikä olisi pienin mahdollinen askel, jonka voisit ottaa jo tänään kohti tätä elämää?
<3: Jenna
PS. Jos tekstistä heräsi kysymyksiä, ajatuksia tai oivalluksia, niin mielelläni kuulen. Kommentoi postauksen alle, sähköpostilla jenna@valjenna.fi tai laita DM instassa @valjenna_
PPS. Jos tuntuu siltä, että haluaisit syväsukeltaa itsetuntemuksen maailmaan, ja pureutua postauksen teemoihin, niin BALANCED. Body. Mind. Spirit.- yksilövalmennukseni on luotu juuri sitä varten. Valmennuksessa on vahvasti mukana kehollisuus ja voimavarojen lisääminen, sillä kestävät muutokset rakennetaan aina vahvalle ja tukevalle pohjalle. Olen koonnut valmennukseen kaiken osaamiseni ja kaiken sen, mitä olisin itse matkallani kaivannut.
Valmennuksessa mm.
Voimavarasi ja turvan tunteesi vahvistuu
Pääset purkamaan kehon stressireaktioita, jotka pitävät päällä mm. jatkuvaa taistele / pakene -tilaa
Vapautat kehoasi pitkittyneistäkin jumitiloista
Tulet tietoiseksi rajoittavista uskomuksistasi ja muokkaat niitä itseäsi palveleviksi
Vahvistat yhteyttä itseesi ja alat kuulla selvemmin syvimmät toiveesi ja tarpeesi
Alat kulkea askel askeleelta kohti itsesi näköistä elämää <3
Jos kuulet kutsun, löydät lisää valmennuksesta täältä.
Iso kiitos, jos maltoit lukea loppuun asti. Toivon, että sait postauksestani sen, mitä tässä hetkessä eniten tarvitsit, ehkä jonkun uuden oivalluksen tai näkökulman omaan elämääsi.
コメント